keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kiireistä alkuviikkoa...

Alkuviikko on ollut melkoista meona. Ei mitään varsinaista ohjelmaa, mutta tuntuu siltä, että ei hetken rauhaa ehdi olla. Kaipa se on sitä koirilla höystetyn lapsiperheen arkea.. :)
Olen kuitenkin edes hieman ehtinyt reenailemaan. Ja tarvettakin on! Karsinnat koputtelevat jo ovella ja ongelmia piisaa... No kun tarpeeks uskoo ja luotaa itseensä niin eiköhän ne ongelmat ole voitettavissa... :)Maanantaina otin piha-agilityä, kun en saanut lähdettyä hallille. Ihan peruskiertoja eri ohjauksin. Etäisyyksiä pitäis päästä kasvattamaan vielä tosi paljon. Sekä Eve että Jekku on niin miussa kiinni. Toki itse pääsen juoksemaan karkuun.. toistaiseks, mutta kun sitä itsenäisyyttä toivois. Sinällään ohjauksiin molemmat lähti hienosti. Edestäkäännökset, poispäinkäännökset sujuivat oikeinkin mainiosti. Lisäksi otin molempien kanssa keppejä, mitkä toimi molemmilla hyvin. Jekku ei kestänyt sitä että lähtetin putkeen ja siitä kepeille ja jäin itse seisomaan putken taakse. Toisaalta ihan hyvä ajatellen putkijarrutusta... :)Even kanssa jatkoin vielä kosketuslaustareeniä puomin alastulolla. Meni kyllä tosi hyvin!

Tiistaina käytiin sitten pitkästä aikaa P-HAU cupissa. HEnna oli tuomarina ja olikin rakennellut oikein mukavat radat. Tosi vauhdikas ja suora ykkösten rata ja 2-3 radalla oli muutama tiukempi ohjauskohtakin. Ykkösten radalle Jekku lähti tosi mainiosti. ja kulki käytännössä koko matkan hyvi9n. Niistoon kääntyi tosi pienellä ja siististi. Ainoa kohta mikä jäi hieman painamaan oli taas suoran päässä ollut hyppy ja siitä tiuka käännös. En saa itse niihin oikein mitään tuntumaa. Tällä kertaa Jekku veti hypyn tosi pahasti pitkäksi. Toisaalla se sitten kääntyy ennen hyppyä. Näitä pitää reenata!!!
Eve puolestaan teki muuten oikeinkin hyvän radan, mutta puomin alastulo... Henna sanoi että otti, mutta aika kiikunkaakun. Reeneissä se on mennyt tosi hyvin. Ottanut joka kerta, mutta kisakierroksilla vauhtia tulee niin paljon lisää ettei Eve ajattelekaan hiljentävänsä puomin päähän. Nyt vain sikana reeniä, niin karsinnoissa voi ees kerran osua kohdalleen. Ja se saattaa riittää.. ;) Ja karsintojen jälkeen alkaa sitten pysäytyskontaktien opettelu ja kisatauko.. :(
2-3 -rata oli sitten mielenkiintoisempi. Alussa oli kaksi hyppyä, suora putki, pituus ja siitä piti kääntää sivussa oleva hyppy takaa. Menin ottamaan Jekun vastaan pituuden takaa ja käänsin pakkovalssilla hypyn, mikä toimi tosi mukavasti. Piti vain uskaltaa lähteä riittävän ajoissa liikkeelle sivuun, jotta ehti siivekkeen taakse vetämään koiran. Seuraavalle hypylle en sitten lähtenyt riittävän rivakasti ja ilmeisesti liikuin eteenpäin, sillä Jekku ampui tosi mukaasti hypyltä pitkäksi. KAtkaisin linjaa vastaisella kädellä, mutta koira män jo. Siihen todella pitkä kaarros, mutta Jekku jatkoi siitä hyvällä innolla eteenpäin. A:lle jätin Jekun suorittamaan itsenäisesti, jolloin ehdin hyvin päällejuoksuun seuraavalle esteelle. Tässä moni oli vaikeuksissa, mutta Jekku meni tosi hyvin. Puomilta "heitin" hypylle ja otin sylkkärillä vastaan, josta käänsin putkelle. Pikkuisen suunta ekalle hypylle meni liian vinosti, jolloin hyppy suuntautui liikaa putkeen päin ja Jekku joutui väistämään hypyn siivekettä. Sylkkäri toimi hyvin ja Jekku pääsi hyvällä linjalla putkeen. Kepit Jekku haki hyvin ja niillä oli hyvä meininki.. Tulos oli nolla -9,xx.
Kummallakin radalle Jekku ei pysähtynyt kunnolla puomille. Juoksi aivan loppuun asti, muttei pysähtynyt kunnolla. Olisi pitänyt korjata, mutta jotenkin en vaan osannut. JAtkossa pitää olla tarkempi. Varon vain liikaa Jekun vireen putoamista... :(

Eve sitten lähti radalle viimeisenä ja oli saanut huutaa muiden menemisiä oikein kunnolla. Ja sen sitten näki radalla. Evellä oli tosi hyvä meinkin päällä ja vauhtia riitti. Lähdin putken päästä ja tein pakkovalssin, mihin Eve lähti tosi hyvin. 6. hypyllä Eve teki Jekut ja ampui suoraan eteenpäin hypyltä eikä kääntynyt ollenkaan katkaisuun. Olinko myöhässä vai mitä? Olisi pitänyt saada videolle niin osaisi sanoa tarkemmin. Kauhia kaarros... No jatkoi siitä hyvin ja A:n jäkeen päällejuoksu.takaakierto meni tosi hyvin. Puomin kontaktilla sama homma kuin ekalla radalla. Henna sanoi että otti, mutta.... Hypyltä sylkkäriin tuli hyvin ja kepit meni oikein hyvin. Tulos 0 aika -12.xx, reilut 3s. nopeampi kuin Jekku. Muita tuloksia ei sitten kyseiseltä radalta tullutkaan... missään luokassa..

Tänään kävimme sitten aamusta reenaamassa hallilla ihan vain vauhtia ja kontakteja. Jekku meni pitkästä aikaa oikein tosi kovaa. Kun Eve ei saa ihan reeneihin samaa draivia kuin kisoihin, niin sanoinkin Kirstille että jos olisi kellotettu niin Jekku olisi varmaan ollut nopeampi. Hyvä ympyrärata missä pääsi tekemään sokkareita ja ylläpitämään niillä vauhtia. Kyllä jäi hyvä mieli! Kontaktit Jekku teki hyvin, mutt ahieman hidastelee lopussa. Erityisesti jos itse juoksen edellä. Lisää vain toistoja. Kun eilen kriteeri tuli epäselvemmäksi niin tänään se heti näkyi epävarmuutena...

Eve teki loistavat kontaktit joka kerta. Juoksi aivan loppuun ja vaikka lähdimme mihin suuntaan vain niin ei ollut pienintäkään aietta loikata. Ongelmaksi tulee se ettei Eve nosta kierroksia reeneissä yhtä korkealle kuin kisoissa, jolloin kontakti ongelma ei tule niin vahvasti esille. Tätä pitää miettiä...

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti