SM-kisat

Vanaha sanonta:"vaikeuksien kautta voittoon!" ehti jo käydä mielessä, kun olin starttaamassa finaaliradalle, mutta niinhän siinä kävi, että kun kaikki näytti menevän kuin unelmissa, pilvilinnat romahtivat yksinkertaiseen virheeseen...

Koko viikonloppu alkoi todella surkeissa merkeissä. Perjantain kisoissa otin kolme hyllyä ja yhden vitosen. Koirat olivat hyviä, mutta itse en vain saanut mitään aikaaan. Helppoakin helpompia virheitä. Ohjasin Jekkua kuin Eveä ja Eveä kuin Jekkua. Mistään ei tullut mitään.

Eikä lauantai tuonut helpotusta tuskaan. Jekku lähti liikkeelle radalle parimmin kuin aikoihin. Uskomattoman hyvällä innolla ja vauhdilla. Siinäpä sittne itsekin innostuin oikein juoksemaan ja unohdin koiran kokonaan. No eipä se yksin osannut rataa tehdä vaan juoksi miun perään kysymään että pitiköä sitä jotain tehdäkin. Ja koko rata meni ihan plörinäksi. Tulos HYL.

Even kanssa katselin sitten rataa ja mietin ettei tuosta voi saada mitää virhettä aikaisaiseksi, ellei sitten puomin kontakti petä. No ei pettänyt, mutta enpä sitten ohjannut kepeillekään. Tulos vitonen.

Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi, ajattelin. Pienen laskeskelun tehtyäni totesin että Jekku ja Eve lähtevät lähes samaan aikaan. No näitä sattuu. Onneksi medien rata oli niin helppo ettei sitä tarvinnut niin kovin tarkkaan käydä läpi, vaan saattoi keskittyä täysin mineihin. Jekun vuoro tuli ensin. Pikkaisen Jekulla oli jarru päällä eikä se liikkunut ihan niin hyvin kuin odotin. Muistin kuitnekin odottaa sitä ja ottaa hyvin mukaan esteiltä. Kunnes pienellä suoralla kaahasin sen ohi ja juuri ennen hyppyä löin liinat kiinni. Ja niin teki Jekkukin. Kielto hypyltä tulos 5 hieman yliaikaa eikä asiaa finaalikierrokselle. Miten minä aina onnistun!!!??!

No siitä minien radalle, joka sitten oli oikein tekninen ja haastava. Hetkeäkään ei saanut hengähtää vaan koko ajana piti mennä kieli keskellä suuta. Oikeastaan sellainen mikä sopi meille tosi hyvin. Tekniikkaa on viime talvena tullut harjoiteltua niin paljon.

Varmistelua, varmistelua ja vielä lisää varmistelua, mutta sain kuin sainkin nollan raavittua kasaan. Ja mikä helpootus se olikaan. Onhan näitä yhden radan SM-kisoja takana ihan riittävästi. Vielä kun sijoitus oli 7. ei olisi paremmin voinut mennä. Hieman alkoi toki harmittaa varmistelu, sillä aikaa kärkeen kertyi hieman turhan paljon.

Finaalirataan tutustuessa tuli tunne että nyt on meidän päivä. Rata oli helpohko, mutta muutama tiukka käännös piti saada sujumaan hyvin. Joku puhui että påahaimmillaan sitä on kuin kuplassa odottamassa omaa vuoroaan eikä mikään pääse sotkemaan keskittymistä. No tällainen olo minulla oli. Todella luottavainen ja varma. Evekin oli hyvällä innolla odottamassa rataa. Huusi ja halusi radalle. Eve lähti liikkeelle tosi hyvällä innolla ja hypyltä ampui A:lle. Siitä mentiin takaakierrolle, jostapyöräytettiin 270 astetta. Nämä on ollut onglemia sillä Eve meinaa kääntyä liian tiukasti eikä hyppää hyppyä. Ajattelin pyöräyttää oikein tiukasti mutta varmista hypyn. Varoin vastaista kättä etten estäisi hypyn suorittamista. Käänsin, nostin kättä ja Eve lähti todella hyvin ohjauksen suuntaan... suoraan putkeen johon hypyltä oli jonkin verran matkaa. Ehdin huutaa Even nimeä kolmeen kertaan vaikka videolta katsottuna siinä ei mennyt kuin pieni hetki. Tilanne eteni kuin hidastetussa filmissä. Näin että koira menee väärälle esteelle, mutta en voi tehdä mitään.. Hylky niin helpossa kohtaa. Kyllä masentaa....

Jatkoin rataa kuitenin yllättävän hyvällä sykkeellä hyllystä huolimatta. Ja sain kohtalaisen radan tehtyä. Eve eteni tosi hyvin. Muutamassa kohdassa käännös valui kun ohjaus oli myöhässä mutta kaikkiaan hyvä rata. Ei muita virheitä. Laji on aika julma...

Jälkikäteen on hyvä jossitella. Jos olisin tehnyt niin tai näin. Kaikkiaan täytyy olla tosi tyytyväinen että pääsin niin hyvistä asemista toiselle kierrokselle. Tein kuitenkin hyvän ekan radan koiran kanssa, joka on vielä aika pahasti keskeneräinen. 3,5 vuotias narttu jolla on kahdet pennut. Reeni aikaa ei ole ollut vielä kovinkaan paljoa ja vuosia on vielä paljon edessä. Kenties meidänkin aika vielä koittaa..

Sami