torstai 24. kesäkuuta 2010

Ihanat reenit!

Tänään pääsin käymään hallilla kaikessa rauhassa ilman lapsia. Otin kaikki (Jekun, Hipun ja Even) koirat halliin sisään huutamaan kun yksi teki. Ja oli muuten koirilla virtaa. Ensimmäiseksi kun hallin ovi aukesi, painoivat kaikki sisään halliin. Jekku (!) kävi haastamassa ensin Hipua ja sitten Eveä leikkiin. Molemmat nartut kääntivät selkänsä nuuskivat muualla. Jekku alkoi sitten höntsätä ympäri hallia ja löysi ihanan puomin mitä pitkin sitten kipsutteli kontaktille. Vapautin, palkkasin ja juoksentelu alkoi taas.

Olin suunnitellut tekeväni alakuun bang gamea keinulla, mutta kun Jekun into oli niin hyvä aloitinkin vauhti pätkällä. Jekku piti hyvää vauhtia päällä ja teki hyvällä innolla lenkin jossa aloitin puomilla ja päätin pumille. Välissä otin tienen syherlnkin, missä into säilyi tosi mukavasti! Kaikki puomin kontaktit oli loistavia. Vauhti alastulolle oli pääasiallisesti hyvä. Lähdin uomin päästä hypylle siten, että jäin itse odottelemaan puomin kontaktin viereen ja Jekun piti irrota 4m päähän eteen. Kuvittelin tämän olevan haastavaa viime kisoja peilatessa, mutta kissan viikset. Jekku ampui hypylle loistavasti ja kääntyi tosi pienellä takaisin ja jatkoi matkaa hyvällä vauhdilla. Todennäköisesti kisojen ongelmat tulevat joka a) siitä että Jekku ei kestä omaa kierrosten nostatustani vaan pehmeänä koirana paineistuu minun kierroksistani tai b) vieraat paikat sotkevat Jekun pään, mihin en usko sen kokemuksen vuoksi. Jatkossa täytyy sitten keskittyä siihen että olen kisoissa mahdollisimman rento ja jopa välinpitämätön. Even kanssa sitten voi nostattaa omat kierrokset kattoon. Se ei siitä juurikaan välitä...

Jatkoin Jekun kanssa vielä Bang gameen missä sillä alkoi olla jo hieman ideaakin. Edestä päin meni hyvinkin mielellään lyömään tassut keinun kontaktille, mutta sivusta vielä arkaili. Kun vaihdoin palkan palloon into nousi leikkiin monin kertaiseksi. Tekipä pari loistavaa "pintaa" eli meni istumaan keinun päähän! :)

Otin Hipun kanssa samaa vauhti pätkää kuin Jekunkin kanssa, mutta alku meni pelkästään esteiden vahvistamisessa. Putki alkaa pikku hiljaa löytymään, mutta yhtään se ei lue rataa vaan katsoo kokoajan käsiin. Täytyisi palkata tosi paljon eteen. Mutta intoa Hipulla on enemmän kuin laki sallii. On se omalla tavallaan ihana piski. Aina sata lasissa tai enemmän! Yhdeltä hypyltä alastulo sattui Hippua. Se pysäytti vauhdin ja ihmetteli mitä kävi. Kokeilin jalat ja kaikki tuntui olevan ihana ok. Ilmeisesti hypyltä kääntymisessä hieman lonkkaan vihlaisi. Otin kerran putken ja lopetin. Edelleen koiralla kaikki pelissä ja intoa mielettömästi. Harmi ettei sen kanssa voi enää harrastaa. Tämän jälkeen en viitsi sen kanssa enää reenatakaan, sillä tuollaiset kivut ei varmasti ainakaan hyvää sille tee... :(

Even kanssa rakentelin sitten SM-agiradan alun missä sössin mitalihaaveeni. En saanut Eveä kertaakaan karkaamaan putkeen vaikka ohjasin monella eri tavalla (en toki oikeasti yrittänytkään), mutta kolmesti se kääntyi mukaan hyppäämättä estettä. "Liian tiukka" käännös tuli, kun lähdin liikkeelle liian nopeasti sivuttaissuunnasssa tai jos vastainen käsi tuli liian pitkälle vetämään nänestä (ikään kuin koiran tielle). Kaikkein parhaiten Even meni mutkan kun tein rauhallisella niistolla ja sen jälkeen sokkarin. Eli niisto-sokkaria täytyy vähän korostaa, sillä Eve on siinä vähän epävarma. Keinua hieman arvoin kun kisoissa se hieman pompahti siltä pois, mutta Evellä ei ollut pienintäkään ongelmaa sen kanssa. Muutaman kerran kokeilin oikein todella juosta eteen, ja Eve tuli niin päähän asti kuin mahdollista ja odotti että pamahtaa ja ampui perään. On se loistava pikku otus!!! Miksei sitä vain voinut sunnuntaina viedä samallalailla...

Kokeilin vielä JEkun kanssa saman aloituksen ja Jekku sitten ampuikin putkeen. Ja useasti. :) Jekun kanssa en saanut jäädä yhtään odottamaan A:lle sillä silloin liike vei sen suoraan putkeen. Kun juoksin edeltä niistoon, kääntyi Jekku tosi hyvin mukaan. Ja samoin toimi Evekin kun oli loppuun pakko vielä sen kanssa testata... Näin sitten seuraavalla kerralla...

Oppia ikä kaikki
Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti