maanantai 24. toukokuuta 2010

Kontaktireeniä ja kisoja....

Lauantaina piti käydä varmistelemassa kontakteja hallilla ennen sunnuntain koitoksia. Eve juoksi tosi hyvin loppuun asti ja Jekku... Noo sillä oli kiire perään... Yllättävän paljon täytyi muistutella ennen kuin muisti että täytyy oikeasti odottaa lupaa... Tätä lisää..

Sunnuntaina Mikkelin kisat olikin sitten hieman ristiriitaiset. Toisaalta koirat kulki hyvin, mutta ohjaaja ei. Jekulle kaks hyllyä ja yks kymppi, Evelle nolla ja kaks vitosta. Puhtailla radoilla olisi voitto tullut, mutta ohjaaja sai kuin saikin sählättyä, vaikka koira kuinka yritti mennä oikein....

Näin paljon sitä ehti kirjoittaa kunnes muut velvollisuudet kutsuivat... :) Ja kun kerralla ei saa kirjailtua, ei saa kirjailtua ollenkaan. Eli puolentoista viikon taukohan siitä tuli...

Pikaisena raporttina sanottakoon että paljon on tehty ja paljon pitää vielä tehdä. Mikkeli meni ihan mukavasti näin jälkikäteen ajteltuna. Välistävedoissa pitää itse olla tarkkana... ja niissä h...tin puomin kontakteissa, jotka on ihan kauheat!

Viikon reeneistä tärkeimpänä oli SM-reenit, mitkä eivät olleet niin hyvät kuin odotin. Väki oli liian kilttiä ja homma meni reenaamiseks. Eve teki ekalta radalta kohtuullisen nollan ja voitti potin, mutta omista hölmöilyistä jäi vähän huono maku.

Seuraavana viikonloppuna käytiin sitten mökillä, josta paineltiin Nokialle kisaamaan. Eve loikkasi komeasti molemmat puomit ja ekalla radalla arpoi kepeillä. Meni suljettuun kulmaan toiseen väliin ja sai hyllyn! Piti oikein tuomarilta kysyä mistä hyllyn antoi. Tulkitsi esteen ikään kuin takaakierroksi (lähestymissuuntaan nähden kepit pujoteltiin 180 astetta toiseen suuntaan...), jolloin Eve teki esteen väärään suuntaan! Mielenkiintoista. Jos tällainen linja yleistyy, tulee avokulmiin paljon hyllyjä....

Kolmas rata oli hyppäri, mikä oli itseltä ihan kauhea. Eve pelasti nollan, millä oltiin kolmas ja saatiin se eka hyppyserti. Jotain positiivista sentään.

Jekku huitaisi Even ekan radan aikaan puol pakettia lihapullia (n. 350g). Sitä voi sitten kuvitella kuinka mukava sitä on liikkua.. Ai mitä liikkua! Jekku löntysti radoilla ja miuta alkoi niin viiksettää koko homma... Miksei sitä opi ettei vetoketju pysäytä mein pikku ruokarosvoa... :(

Tällä viikolla oli sitten Satun reenit. Satu oli suunnitellu Mujus pätkän (neljä suoraa putkea) ja Eve meni ihan ok. Minun pitää olla tosi tarkkana etten ota niistoja liian voimakkaasti. Aina kun vastainen käsi tulee liian voimakkaasti Eve lyö liinat kiinni. Se on niin pirun tarkka ja herkkä ohjausten kanssa, ettei yhtään saa ennakoida. Hyvä rata ja hyvä mieli... Mitä edes auttoi se että aamulla oltiin käyty Hollolassa reenaamassa kontaktia ja sain vastasella kädellä pysäytettyä vauhdin myös puomilla ja Eve otti loistavasti joka kerta kontaktin!

Menin radan myös Jekun kanssa ja Jekku kulki taas oikeinkin mukavasti. Alkuun hieman arpoi, mutta sai hyvin vauhtia suorista putkista! Hei saako sitä oikeesti juosta!?!? :) Jekun kanssa ongelma tuli myös niistoissa. ALoitan niiston liian aikaisin ja heti kun käännän rintamasuuntaa, lähtee Jekku suoraan napaohjauksen suuntaan. Haki nimittäin upeasti putkeen 180 astetta eri suuntaan kun yritin vetää niistolla tiukkaa kurvia! Tämä pitää muistaa!!!! Jekun kanssa aamulla painettiin ympyrä rataa missä oli puomi. Otti kontaktit loistavasti ja sai vauhtia oikeinkin mukavasti. Ehkä tämä tästä.....

Tänään reenasin kotipihalla kosketuslaustalla Even kanssa alastuloa, mikä pienen tauon jälkeen toimi aivan loistavasti! Teksi niin mieli siirtää SM-kisojen jälkeen puomille. Pitää vaan malttaa mieleni eikä hätäillä. Josko se vastanen käsi hidastais... Reenasin myös välistävetoja, mitkä toimi aivan loistavasti, kun vaan tarpeeksi ajoissa pudotin käden alas. Toki vauhti oli paljon hitaampi kun radalla (lähtö paikaltaan) mutta luki aivan upeasti.

Jekun kanssa tein myös välistävetoja ja yllättäen sen kanssa oli paljon hankalampaa! Jouduin tosi rankasti kääntämään rintamasuunnan että sain tulemaan välistä. Tämä hidasti JEkun etenemistä tosi paljo. Pitää vaan tehdä enemmän että saan ajoituksen ja Jekku saa luoton siihen mitä ohjaus tarkoittaa... Jekun kanssa tein vielä muutamat kepit avokulmasta puomilta sekä kontaktilta lähdöillä. Jekku haki sisään aivan loistavasti, kun vain muistin hieman "yliohjata" ekaan väliin. Jos ennakoin ,niin haki väärän välin (kerran).

Ens viikonloppuna menen Stadigamesiin Jekun kanssa. Eve jää kotiin "potemaan" juoksuja. Kyllä nekin osas alkaa ihanaan aikaan. Mitä näillä starteilla oliskaan tehnyt ennen isoja kisoja...

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti