Tänään pääsi aamulla tekemään pikaiset reenit Hollolan halilla, kun lähdin Prometheaan tutustumaan Helsingin suuntaan vasta 10:30. Kaikki aika käytettävä hyödyksi! ;)
Tarkoitus oli ottaa ihan puhdasta vauhti pätkää. Tein puhtaan ympyräradan, jossa oli huikeat neljä estettä. Puomim putki, A ja kepit. Kepit oli vielä hieman avoimena olevat kujat. Kepit lähtivät A:n jälkeen 80 astetta avokulmassa. Eve tarvitsi alkuun hieman tukea sisään menossa. Lähettämällä (n.3m) haki kolmatta väliä aika rankasti. Parin tuetun viennin jälkeen haki hyvin sisään.
Even osalta tärkeintä oli, että käskyt tuli todella ajoissa. Heti kun oli hieman myöhässä alkoi arpomaan ja katselemaan. Lähti eteenpäin kun vain sai tehtävän, mutta aikaa olisi kisoissa mennyt muutama kymmenys. Hyvä muistaa!
Kaiken kaikkiaan Evellä oli loistava vauhti ja halu tehdä. Jäi tosi hyvä maku!
Jekun kohdalla Evestä oppineena varmistin ensin kepit, missö menikin toiseen väliin. No hieman avoimella kujalla ei ole kovin helppoa pujotella kakkosvälistä. Jekku oli tosi hämillään ja kun itse sanoin jotain "ups" tai vastaavaa, eli ilmaisin että nyt meni pieleen, meni Jekku ihan pois tolaltaan. Hyvä kun liikkui! Näytti että se olisi loukannut itseään!
Varmistin vielä että kaikki oli ok ja lähetin uudestaan kepeille varmistaen että menee oikein. Pari ekaa väliä oli epävarman, mutta kun edestä vielä kutsuttiin sai varmistuksen oikeaan suoritukseen ja vauhtia tuli tolkuttoman paljon lisää. Tämän jälkeen Jekku tek ikoko pätkän ihan mielettömällä innolla. Oikein odotti, että pääsisi kepeille ja tulikin A:n kontaktille ihan mielettömän hyvin ja vauhdilla! On se ressukka todella epävarma! Nyt vain vahvistamaan ihan pelkkiä esteitä, että saa itseluottamusta.
Jekku teki alkua lukuunottamatta aivan loistavan innokkaan reenin. Vauhtia oli mielettömän hyvin. Voi kun sen olisi osannut kouluttaa pennusta asti. Siinä olisi ollut potentiaalia tosi pitkälle.. :(
No josko sitten kymmenennen koiran....
Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti