tiistai 4. toukokuuta 2010

Ohjatut reenit!

Siitä onkin melko kauan aikaa kun viimeksi olin ohjatuissa reeneissä. Päällekkäisyyksiä on riittänyt, joten aika yksinäistä puurtamista on ollut. Jokunen omatoimiryhmän reeni on ollut, mutta että paikalla oli kouluttaja... Ja olipahan hyvät reenit! Näitä on jo kaivannut. Eli kiitos Satu huippureeneistä!

Rata oli sopivan monipuolinen ja haastava, että siinä pääsi oikeasti kokeilemaan erilaisia variaatioita. Ja huomaamaan miten paljon sitä vielä on opetettavaa... huoh..

Aloitin kolmosen vierestä kutsumalla ja kolmosen otin sylkkärillä. Eve kasasi itsensä loistavasti ja kääntyi niiiin pienellä. Upeaa!! Putkesta otin 6. hypylle pakkovalssin, mikä toimi yllättävän hyvin. oma ohjaus jotenkin ei pakkovalssiin toimi kovin luontevasti. Tuntui että hukkaan suunnat ihan hassusti. Onneksi Eve korjasi hyvin. 7. takaakierto meni hyvin mutta ekalla kerralla käänsin liian aikaisin 8. hypyn poispäinkäännöksen jolloin Eve kääntyi jo välistä. Jatkossa ei ollut ongelmia. 9. jälkeen tein sokkarin ja 11. takaaleikaten. Jäin jälkeenpäin miettimään olisiko ollut kuitenkin parempi, tai ainakin kokeilun arvoinen, ottaa toinen sokkari 10. ja 11. väliin. Vähän tuntui että takanaleikkaus hidasti Even etenemistä.

Putkelta kepeille Evelle tuli jokin epävarmuss. Eka kerralla tein kuulemma jonkin ihme nytkäytyksen jolloin Eve kääntyi pois. Ajatus oli lähettää kepeille, mutta jouduin saattamaan melko lähellä. Jatkossa huolellisuutta omassa liikkeessä!

Keppien jälkeen tein sokkarin ja 12. tuli niistolla ihan nätisti. Putkien kohdalla tuli sitten hieman ongelmaa. Eve ei meinannut millään edetä toiseen putkeen vaan kääntyi minua kohti ja tuli puomin alta. Kun maltoin vähän odottaa ja liikkua puomia päin sain Even menemään, mutta se teki pieniä käännöksiä miuta kohti. Meni kuitenkin, mutta... Tätä reenaamaan!

Putkien jälkeen kokeilin sekä takaaleikaten (vai poispäin käännöksenä?) oikealta puolelta, että niistona. Molemmat toimi, mutta käännös tuli terävämmäksi takaaleikatessa. 22. hpyn otin poispäinkäännöksenä. Siinä oli pieniä ongelmia. Vedon piti tulla yllättävän ulos ettei hyppy mennyt väärään suuntaan. Toisaalta ei saanut pitää liian pitkään hallussa tai käännös meni ihan surkeilla linjoilla. Lisää reenattavaa....

Mielenkiinnosta kokeilin 6. hypyllä viski leikkausta, mikä toimi yllättävän hyvin. Eve hieman arpo hypyn päälle asti että mitäs nyt tapahtui, mutta lähti kiertoon tosi upeasti. 7. takaakierto meni kuin itsestään kun oma liike eteni paremmin. Tämä on sellainen mikä pitää ottaa käyttöön!

Summa summarum...
Evellä oli loistava virta ja tosi hyvä vauhti. Ja itselle jäi mielettömän hyvä maku reeneistä!

Jekun kanssa pääsin loppuverran jälkeen ottamaan pari kertaa A:n kontaktin. Hetsasin kunnolla ja lähetin renkaan kautta A.lle, sylkkärillä hyppy ja A: takasin...

Jekulla oli aivan mielettömän hyvä into! Vauhtia oli todella paljon ja kontaktin kanssa oli hieman pitämistä. Meinas karata turhan aikasin. Sylkkäriin ennakoi ja jätti kertaalleen hypyn hyppäämättä, mutta kääntyi oikein. Ei haitannut...
Mutta ei jotain hyvää jos ei.... Palkkasin Jekun pallolla ja pallo vieri kärryjen alle. Jekku innosta soikeena ryntäs perään ja juos kärryjä päin... Heitin uuden pallon ja oli vähän ihmeissään. Ei tuntunu kivalta... Vähän kävelytin ja heittelin pari kertaa palloa eikä se enää ollu millänsäkää. Toiv ei tullu mitää revähdystä tai muuta vastaavaa...

Hieroin koirat kun tulin kotiin eikä ainakaan mitään suurempaa löytynyt mutta huomenna näkee...

Sami

2 kommenttia:

  1. Ratapiirros näyttää kohtuullisen tutulta! :D :D Piirsin sen kiireellä Jaakon torstaisten treenien jälkeen, enhän tiennyt sen tulevan laajempaankin levitykseen... ;) Toivottavasti mutkat ovat edes suunnilleen kohdillaan!

    VastaaPoista
  2. Marianne toivoi, että tehtäisiin blogissasi ollut rata. Varmaa ei ollut ihan samanlainen kaikista kohtaa, mutta ihan hyvä treenirata se kuitenkin oli.

    VastaaPoista