Tänään oli kammottavan hyvät reenit. Mennessäni hallille, hallin ovi oli auki, mutta valot poissa. Hallissa oli tellinki pystyssä ja Arto ja Ari olivat laittamassa valoja kuntoon. Huutelivat että halliin mahtuu, joten laitoin radan kasaan. Helppo vauhdikas rata, jossa ainoastaan puomin prässääminen oli tarkoituksena.
Hain Even autosta ja huomasin että tellinki oli siirretty puomin viereen. No tästähän sai hyvän reenin. Eve häiriintyi todella rankasti pimeydestä ja rakennelmasta, sekä vieraasta lapsesta joka kulki radalla. Teki kyllä kohtuullisesti jopa puomin, mutta kyllä sitä ahdisti. Katseli sivulle, mutta teki hyvän pysähdyksen kontaktille. Toisella kertaa ahdisti vielä enemmän. Selkeästi vireen lasku vaikutti siten, että ahdistui enemmän.
Laitoin Even kiinni kun lamput tulivat kuntoon ja kasattiin telineet pois. Satu tuli juuri lenkiltä ja nakitin hänet tuomariksi jouksemaan puomin vierellä. Eve katsoi ja aristeli Satua tosi rankasti. Hidasti, mutta Satun mentyä ohi paransi vauhtia kontaktille. Toisella kerralla ahdistui jo puolessa välissä puomia. Alastulon tuli sitten paremmin. Satu sanoi, että focus Evellä oli kuitenkin kokoajan alastulon päässä, eli kaikkiaan todella hyväasia, mutta kyllä miuta ahdisti.
Laitoin Even pois ja tein pätkän Nanon kanssa ja annoin Even kerätä kierroksia. Nano teki suorahkon pätkän missä meni tosi hyvin. Pitää vain hieman "yliohjata", jotta ei juokse esteiden ohi. Kaikkiaan sain toimimaan tosi hyvin ja olin tyytyväinen Nanoon.
Otin Even kanssa vielä radan läpi. Eve teki täydellisen puomin (ja radan). Oli pakko ottaa vielä toisen kerran puomi ja sama lopputulos. Palkan sai kutsun jälkeen tai radanlopussa. Ei alastulolta.
aivan loistavat häiriöreenit, mutta täytyy sanoa että olinpahan itse todella kauhuissani. Näinkö puomin kanssa taas käy... Onneksi ainoa mikä vaikutti oli vieras henkilö. Nyt vain lisää häiriöreeniä, jotta Eve tottuu muihin ihmisiin juoksemassa puomin vierellä.
Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tervetuloa kriisikerhoon!
VastaaPoista