tiistai 24. tammikuuta 2012

Hieman huilia ja Teemun reeniä...

Eve sai Hyvinkään kisojen jälkeen ansaittua lepoa viikon verran. Sillä on selkeästi hieman kylki jumissa, joten tauko tuli tarpeeseen. Lauantaina sitten Teemu tuli pitämään meille koulutusta, johon Even toivoin olevan iskussa. Toki otin Nanon mukaan varmuuden vuoksi, jos Even liike näyttäisi huonolta.

Alkuun reenamisimme ryhmissä. Yksi ryhmä kävi keinulla sivuirtoamisen sekä eteen irtoamisen, toinen ryhmä kepeille sisäänmenot ja kolmas kontaktit (erityisesti jättäytyminen). Näitä herjoiteltuja osia tarvittiin sitten varsinaisessa ratareenissä. Teemu oli laittanut jo ennakkoon alustuksena että rata on vaikea ja sanoi vielä että on tarkoitus laittaa jauhot suuhun. Kun ennakkoon rataa katselin, en pitänyt sitä erityisen vaikeana. Vain keinulla tarvittavan sivuetäisyyden ottaminen epäilytti.

Keinu kohta sujui radalla mainiosti, kun se oli ensin reenattu. Eve ei epäröinyt hetkeäkään, vaikka lähdin 90 astetta sivusuuntaan puomin toiselle puolelle. Muutenkin rata meni mainiosti. Teimme muutaman pätkän kellottaen nopeimmat reitit ja kokeillen paria eri ohjausta. Kuten etukäteen ajattelinkin ei rata ollut meille mikään erityisen haastava. Kepeille lähetettäessä oli putkihoukutus paha. Eve haki putken mielellään jos ohjaus hiukankin antoi siihen mahdollisuuden.

Kun loppuun sain yhden mahdollisuuden tehdä rata nollalla läpi, niin putkeenhan Eve kolahti. Sain kuitenkin Teemulta luvan tehdä radan loppuun, sillä alku oli mennyt niin loistavasti! Hyvä me!

NoEve hyytyi loppua kohden aika rankasti, mutta oli päivä pitkä ja raskas. Motivaatio tekemiseen säilyi kuitenkin hyvänä.

Loppuun jäi hieman halli aikaa, joten kokeilin alun ja välistä pätkän Nanon kanssa. Ja Nano oli loistava! Pätkät, jotka kuulemma olivat olleet hankaloita, meni möllikoiralta aivan erinomaisesti. Ja uskallan väittää että vielä nopeammin kuin Eveltä. Nanon oppimiskyky on loistava. Kun muutaman kerran jotain asiaa reenaa, se seuraavalla kerralla sen muistaa. Sitä voi oikeasti huomauttaa ei toivotusta käyttäytymisestä ja silti se tekee aivan täysillä. Täytyy sanoa että Nanoa kohtaan odotukset kasvavat kerta kerran jälkeen...

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti