maanantai 9. tammikuuta 2012

Eilen Peten kera Korkeavireellä...

Eilinen pakkanen pääsi pahasti yllättämään. Oltiin Peten kanssa sovittu, että mennään tekemään ratareeniä, mutta aamulla oli mittarissa -18 astetta. Onneksi Korkeavireen kalenterissa oli tyhjää joten sinne siis.

Otin hieman mukaellun alun (11 estettä) Rauno virran radalta ja lopun suunnittelin itse sen mukaan mitä tilaan mahtui. Rata oli jouheva ja mukavan etenevä. Pete teki ensin ja Eve odotteli vuoroaan sivuhuoneessa huutamassa. Kun oli Even vuoro, oli se melko vaisu. Katseli Zipua ja Megiä eikä oikein keskittynyt minuun. Tarkoitus oli kuitenkin vetää kisanomaisesti, joten en alkanut sen enempää repimään kierroksia kattoon, mikä lopulta oli huono päätös.

Eve lähti radalle hieman laiskasti. Toki kuulemma ohjasinkin hieman epäreilusti, alkuun kohti hyppyä josta työnsin takaakiertoon... Tule tänne eikun mene sinne...  :(
Kolmantena esteenä oli puomi ja Pete juoksi tuomarina vieressä. Eve paineistui selvästi ja katseli Peten suuntaan. "Mikä mörkö siinä on?!?" Ollaanhan me sentään jokunen kerta reenattu yhdessä... :\
Teki kuitenkin kontaktin mistä lähdettiin eteenpäin. Kohtuullisesti jatkoin, mitä nyt yhdessä niistossa annoin liikaa tilaa ja yhdessä kurvissa vekitin niin paljon että Eve meinasi lähteä takaakiertoon. Leijeröinti sentään toimi loistavasti. Putki putki viennissä sitten oma kiire veti Even pois putkesta. Karkasin totaalisesti ja jätin Even yksin -> Eve juoksi perään eikä mennyt putkeen... Putken jälkeiseen poispäinkääntöön en sitten saanut mitään rytmiä ja Eve pyörähti minua kohti. Sen jälkeen kohtuullisesti kolme estettä, kunnes pieään putkeen vientiin menin ihan Eveä päin.. Meni putkeen kuitenkin ja teki loput kaksi hyppyä siististi. Eli "loistava" rata... :(

On se kumma, kun reeneissä saa loistavia ratoja, on ne kuinka vaikeita tahansa, mutta kun kisa tulee eteen, vaikka edes ajatukseen, alkaa ihan hirveä paahtaminen. Tuntuu että itsellä alkaa pannu keittää eikä oikein malta tehdä sitä Teemun mainitsemaan yhteistyötä koiran kanssa. Nyt täytyy oikein tietoisesti pyrkiä pudottamaan omia kierroksia ja jättää omaa psyykkaamista hieman vähemmälle. Tällä hetkellä lähden ajatuksissa tekemään veret seisauttavan nopeaa rataa, mutta oma pää ei tunnu sitä vielä kestävän.

Toisella kierroksella eve sitten paineistui entisestään puomilla ja tuli siitä läpi. Korjastin ja otin uudestaan jolloin teki hitaasti, mutta suorittaen. Katseli tosi rankasti Peteä. Tein vielä koko radan ja Pete jätti tuomaroimatta. Puomi ja koko rata olivat aivan loistavat. Kun hieman sai purettua kierroksia, niin kummasti ohjaus oli paljon tarkempaa ja rennompaa. Ilmeisesti samanlainen oma nostatus, mitä olen käyttänyt lentopallossa ei sovi agilityyn...

Loppuun tein vielä kolme puomia toisesta suunnasta ilman häiriötä. Ensimmäisen tuli hyvin alas asti. Ajattelin vapauttaa nopeasti. Eve tuli kontaktille ja vapautin sen, mutta Eve olikin jo ehtinyt jatkaa kontaktilta! Se juoksi läpi ja vain hidasti kontaktille. Ajattelin että pysähtyi, muttei pysähtynytkään. Palautin kontaktille, vaikka olin antanut luvan tulla... Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä....
Seuravalla kerralla jäikin sitten 40 cm liian ylös arpomaan että saiko tulla vai ei vai pitikö mihin pysähtyä. Viimeisellä kerralla laitoin namin maahan, johon tuli aivan miljoonaa tehden erinomaisen kontaktin....

Olen nyt miettinyt kuinka Even kanssa edettäisiin. On selvä että "tuomareita" tarvitaan joka reeneihin juoksemaan, mutta toisaalta olen ajatellut vahvistaisiko/muuttaisiko Even mielikuvaa toisesta juoksijasta positiivisemmaksi se, että tämä toinen henkilö juoksisi täysiä loppuun ja pudottaisi maahan nameja. Saisiko sillä Even ajatuksen muuttumaan vieressä juoksevasta peikosta prinssiksi? Tällä hetkellä kontakti on todella hyvä kun vierellä ei ole tuomaria, mutta heti kun joku juoksee tunarina, alkaa koira murenemaan.

Kaiken kaikkiaan loistavat reenit. Eve oli lopulta ihan erinomainen, mutta alkuun itse olin aikasta pihalla. Puomi kummittelee edelleen, mutta onneksi vielä on puoli vuotta aikaaa totuttaa koiraa.
Suurkiitos Petelle reeni seurasta!

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti