Viime viikon loppu oli agilityn suhteen tehokas. Torstaina oli viikkoreenit, lauantaina riksun kisat ja sunnuntaina korvaavat reenit. Paljon tapahtui ja nyt onkin melko sekava olo.
Torstaina menin ennen omaa ryhmääni. Rata oli omani, joten olin miettinyt vaihtoehtoja melko tarkkaan. Nyt olisi hyvä kokeilla mikä toimisi. Ensimmäisen kierroksen pyrin menemään nollalla läpi. Eve lähtikin hyvällä sykkeelläradalle, luki ohjaukset hyvin ja liikkui hyvällä vauhdilla. Pääsin radalla melko pitkälle kunnes tein virheen. Alkuun kokeilin toista vaihtoehtoa ja Eve lähti hieman epävarmemmin radalle, eikä lähtenyt kunnolla takaakiertoon. Seuraavalla kerralla katsoi Lottaa ja väisti... Eve jäätyi taas. Ei niin pahasti kuin Timon reeneissä, mutta vältteli selvästi ihmisiä. Ja nyt ei oltu puomilla vaan tavallisilla hypyillä! Tein hallin toisessa laidassa, jossa Eve teki melko hyvin, mutta kun lähestyimme ihmisiiä, Eve alkoi hidastelemaan. Saimme vähän vauhtia takaisin, kun laitoimme namialustan suoran päähän, mikä oli lähellä katsojia. Teimme myös lähdön ryhmäläisten jaloista, joka tuntui alkuun ahdistavan Eveä, mutta se pääsi siitä nopeasti yli ja lähti liikkeelle kohtuullisesti. Puomi oli sivussa, jonka Eve teki hyvin. Eli tämä jumi liittyy ihmisiin, ei esteisiin...
Lauantain kisoihin olikin mukava lähteä luottavaisin mielin.. Eka rata oli hyppis, joka oli yksi helpoimmista mitä kolmosissa on tullut vastaan. Alkua mietin joko päällejuoksuna tai pakkovalssina. Valitsin päällejuoksun, jonka sitten sössin urakalla. En jäänyt korjaamaan vaan jatkoin rataa, kun Evellä oli hyvin virtaa. Sain matkalle vielä tuhrattua kaksi muuta hyllyä. Että se siitä helposta radasta... ;)
Kakkos rata oli agility rata, jolle Eve lähti todella hyvällä innolla. Nyt ohjaajakin oli paremmin hereillä. Pari käännöstä valui hieman, mutta rata meni kaikkineen tosi hyvin... lukuunottamatta puomia, joka oli toiseksi viimeinen este. Lähetin Even puomille, jolle lähtikin hyvin. Juoksi hyvin alastulolle asti, kunnes fiksu ohjaaja antoi tukea epävarmalle koiralle: Jäin taakse, irtosin sivulle, pysähdyin ja vielä prässäsin käskyllä! Kas kummaa että markkerista "vieroitettavaa" koiraa alkoi ahdistamaan. Kun edessä oli vielä ahdistavia ihmisiä, niin Eve ei tilannetta enää kestänyt, vaan hidasti ja hyppäsi minuun päin. En lähtenyt vaatimaan sitä enää takaisin, kun pelkäsin jumiutumista... Jälkeenpäin mietittynä tosi huono ratkaisu, mutta tehty mikä tehty. Laitan radasta videon myöhemmin. Tulos oli nolla sijoitus 4. melko kova tasoisessa kisassa.
Edellisissä kisoissa käyneen jumeilun jälkeen ajattelin jättää kolmannen radan väliin, ettei tilannetta enää pääsisi syntymään. Veinkin liivin heti pois ja kävin vain Even kanssa hallissa katselemassa ja hakemassa kierroksia ja poltetta mennä radalle. Oliko fiksua vai ei? Aika näyttää...
Sunnuntaina sai sitten mennä piiiiitkästä aikaa toisen suunnitteleman radan. Kylläpä tuntui todella mukavalta! Rata oli kiinnostava. Piti sisällään paljon ansa esteitä ja paljon takaakiertoja. Eve lähti radalle tosi hyvällä innolla, joskin ohjaaja ei ollut ihan parhaimmillaan. Eve vältti ensimmäiset ansat loistavasti: lähti takaakiertoon välttäen putken joka oli aivan hypyn vieressä. Tein takaakierrot saksalaisilla, joihin Eve lähti hyvin, mutta itse unohdin ottaa Even mukaan, jolloin Eve haki toisen saksalaisen jälkeen sivulla olleen putken. Eveä piti kutsua melko voimakkaasti ettei lähtenyt itse tekemään rataa, kun saksalainen jäi hieman myöhäiseksi eikä Eve nähnyt seuraavaa siivekettä. Tässä hyvä reenin paikka. Yksi toimii, mutta useampi ei. Itseasiassa sama kävi myös niistojen kanssa! Töitä siis edessä.
Hinkkasin enemmän kuin olin suunnitellut, sillä Even vire tuntui kestävän hyvin. Ja niin se kestikin koko reenin ajan. Loistavaa! Kiitos tosi hyvistä reeneistä Lotalle! Ja kiitos naksuttimen käyttö koulutuksesta! :D
Eve on nyt melko haastavassa tilanteessa. Vire on pidettävä tosi korkealla, ettei ympäristö ala ahdistaa. Puomi on oikeinkin hyvä markkerilla, mutta kisoissa... Kovasti pitää tehdä työtä ja uskaltaa vaatia! Kepit ovat olleet viime aikoina oikein hyvät. Ja ohjaukset ovat Even vahvuus, kunhan vain itse olen huolellinen. Tässä olisi nyt pari kuukautta aikaa tehdä työtä, ja sitten pitäisi kaiken natsata...
Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti