tiistai 29. maaliskuuta 2011
Fiksut reenit!!!
Taisi olla ensimmäiset järkevät reenit puoleen vuoteen, mitä kävin eilen tekemässä. Tulin pikaisesti hallille ja menin tekemään kontaktireenit. Otin halliin mukaan Jekun ja Even. Laitoin Even hallin seinään keräämään kierroksia ja tein Jekun kanssa neljä puomia. Toisella kerralla lähti ilman lupaa ja kontaktilta. Aloin voivottelemaan ja hätäännyin. Jekku oli ihan ihmeissään, pyöri ja katseli mitä nyt tapahtui. Peruutti ja meni kontaktille. Rauhotuin ja kehuin. Jatkossa odotti loistavasti! :) Jekun ilme oli hauska ensimmäisen puomin jälkeen, kun se tajusi että saa tehdä agilityä. Kasvot kirkastuivat ja se alkoi etsiä esteitä mitä saisi suorittaa. Se pyöri edessä ja oli aivan sekaisin! On se mukava nähdä kuinka koira reagoi, kun se pääsee tauon jälkeen edes vähän tekemään. Näkyi muuten lenkilläkin ihan uutena virtana. Even otin Jekun reenin jälkeen. Se yritti napsia hihaa ja vaati tekemistä. Tein kaksi puomia, jotka molemmat olivat aivan loistavat. Tämän jälkeen lähdettiin pois. En jäänyt hinkkaamaan ja jauhamaan niin pitkään kunnes tulee virhe, en kokeillut esim. keppejä "kun koiralla on nyt niin hyvä vire", en jäänyt pilaamaan sitä hyvää mieltä mikä oli itselläni. Kerrankin maltoin lähteä oikein hyvän tuulisena pois, nauttien siitä, että Eve oli ollut loistava. Minulle ei jäänyt mitään mietittävää siitä, miksi jotain kävi. Olin vain tyytyväinen. Loistava reeni ennen kaikkea itselleni... Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti