maanantai 6. kesäkuuta 2011

Valmistautumista...

SM-kisat lähestyy ja Even kanssa odotellaan Patrician kommentteja. Jotain pientä on kuitenkin pakko tehdä jotta edes jonkinmoinen tuntuma säilyy. Niinpä torstaina reeneissä teimme kaksi Heinon rataa ja eilen kävimme pikaisesti hallilla kokeilemassa kontaktien pitämistä.

Torstain reeneihin olin valinnut kaksi Heinon rataa, jotka olivat tosi suoria. Oikeat hyvän mielen reenit siis. Eve olikin oikein pätevä pikku eläin. Ensimmäisen radan tein kertaalleen nollana ja toisen kahteen kertaan. Vauhti oli kohtuullinen, mutta ohjauksiin Eve lähti loistavasti. Puomilla Eve oli loistava. Kaikki kolme kontaktia olivat todella hyvät, samoin oli keinut. Nyt vielä koira kuntoon ja vauhti takaisin, niin kaikki näyttää loistavalta.

Eilen kävimme Kirstin kanssa pikaisesti illalla tekemässä pikareenit Nanon ja Even kanssa. Eve oli taas erittäin hyvä. Ekalla kierroksella vauhtia oli enemmän ja heti ohjaukset alkoivat myöhästellä. Toisella kierroksella vauhti oli ehkä hivenen hitaampi. Molemmat puomit olivat loistavat.

Nyt alkaa olla kaikki tehtynä kisoja varten. Pieniä ratareenejä jos vain Even saa Patricialta luvan . Torstaina se sitten paljastuu.

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti