maanantai 15. marraskuuta 2010

Anjan treenissä...

Lauantaina jatkui ryhmän reenit Lehtiön Anjan opastuksella. Olipahan sitten täysin erilainen tapa lähestyä kuin kahdella edellisellä kouluttajalla. Syyt ohjauksiin olivat "koska se on nin hauskaa" tai "Se tuntuu niin sairaan kivalta!" :) Syyhän tuokin, mutta parasta oli että ohjaukset olivat myös nopeita.

Itselläni oli hieman epävarma olo mennessäni reeneihin. Eve oli hieman varonut jalkaa ja jalan kunto oli arvioitus. Jalkaanhan oli pistänyt... jokin. Oletettavasti orapihlajanpiikki keskianturan ihan alareunaan. Siinä oli selkeä reikä, joka oli jo ihan hyvin parantunut. Sittemmin Eve intoutui työstämään jalkaa (lue:nuolemaan) ja sai jo muodostuneen ruven irtoamaan ja sitä kautta jalka ärtyi uudestaan.
Radallahan sitten tämä vamma näkyi, valitettavasti. Eve liikkui selkeästi varovaisesti ja vauhti oli huomattavan laiskaa. Näin suuri osa reenistä meni valitettavasti itseltäni ohitse. Jalka sinällään kesti hyvin, eikä tassu auennut, mutta hiekan mennessä tassun anturoiden väliin se ilmeisesti hiersi vammaa ja herkkis koira oli hieman ihmeissään. Niinpä teimme vain pieniä pätkiä ja pääosin harjoittelin itse ohjauksia. Mutta niistä oli kyllä paljon hyötyä!

Anjan suositteli kovasti sokkareiden käyttöä ja ne tuntuivatkin Evelle sopivan mainiosti. Erityisesti, kun eteneminen ei ollut ihan normaalia, hidasti Eve selkeästi kohti tultaessa. Niinpä oman liikkeen jatkuessa sokkarissa eteenpäin, pääsi Eve etenemään tosi suoraviivaisesti. Koska Even vahvuuksia on ehdottomasti käännökset, toimivat sokkarit erittäin hyvin. Teemu puhui siitä, että valssi kääntää paremmin kuin sokkari. Evellä ei tämä tule nkyviin niin selkeästi, koska se kääntyy luontaisesti niin pienellä.

Alussa lähdettiin hypyltä vinon hypyn takaakiertoon. Tässä moni otti pakkovalssi sylkkärin tai pakkovalssin kauemman siivekkeen kautta. Even kohdalla kokeilin niistosokkaria, mikä toimi ihan ok. hieman arpoi niistossa. Toisena ohjauksena kokeilin vippausta, mihin ihastuin Elinan koulutuksessa. Eve tuli tosi pienellä ja jätti sen pienen arpomisen pois mitä niistossa tuli. Anjan kommentti oli että tämä oli varmastikin paras ohjaus! Näitä pitää uskaltaa käyttää!

Toinen ohjauskokeilu, oli flippi, mitä en ole ennen Elinan koulutusta edes tiennyt. Sinällään erittäin kiinnostava ohjaus, mikä toimii erittäin hyvin. Ajoituksen kanssa vain täytyy olla todella tarkkana. Ensimmäisellä kerralla onnistui erinomaisesti, mutta sen jälkeen sitten tulikin ajoituksen kanssa ongelmia. Alkuun käänsin liian aikaisin, ja sen jläkeen liian myöhään. Tämä on todella harjoittelun arvoinen ohjaus!

Viimeisenä ja päälimmäisenä koulutuksesta jäi mieleen Cabain koultus ja sen erikoiset ohjaukset, mitä Anja toi mukanaan. Pitkän suoran päässä oli putki houkutusesteenä, jonka vieressä oli hypyy poikittain takaa. Ohjaus lähti hyppyjen kauempaapuolta, josta juostiin viimeisen hypyn jälkeen sokkari ja sen päälle pakkovalssi. Tuntui uskomattomalta ja se on vaikea selittää, mutta niin ohjaus vain toimi! Käsittääkseni vain Träp vilkaisi edes putkeen, muut eivät sitä edes katsoneet. Eikä Träpkään putkeen mennyt. Niin monella eri tavalla sitä voi ohjata..

Kivaa oli vaikka hieman latisti Even pien vamma. Nyt on kovat odotukset Anjan seuraavaan koulutukseen joulukuussa...

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti