Even kohdalla otin tavoitteeksi pitää turvan tukossa ja keskittyä ohjaamiseen. Seuraus: Eve meni ihan loistavasti! Toki heti ku
n toin sen radan viereen se huusi ja räyhäsi ja oli aivan innoissaan. Ohjauksessa pyrin pitämään koiran mukavuus alueelaa ja rintamasuunnan seuraavaa estettä kohti. Alussa hieman kysyi putkeen menossa ja toisesta putkesta ulos tulo valui aika pitkäksi mutta muuten aivan loistavaa etenemistä. Nyt taas muistaa miksi sitä on tullut kehuttua joka paikassa!
Yllä pienellä radasta noin suurin piirtein tehty versio... 1-4 kellotettiin kumpi on nopeampi: 1. Ottaa vastaan 2 hypyn takaa vai 2. lähteä ykkösen vierestä ja jäädä vasemmalle puolelle. Suureksi yllätykseksi 1. vaihtoehto oli Evellä peräti 4 kymmenystä nopeampi! Okserilla en sanonut muuta kuin putkikäskyn, jolloin Eve lähti mainiosti putkeen. Tämän putken jälkeen käännös valui jonkin verran. Ekalla kerralla keinulta Eve tuli läpi. Ei ihan saanut pysäytettyä tuli niin vauhdilla. Kepit haki hyvin pienellä tuella ja takaa kiertoon lähti loistavasti. Putkeen menoa hieman arpoi. Siitä on tullut nyt vähän paha tapa. renkaalle lähetin ja otin hypyn päällejuoksuna. Pikkuisen kulma valui renkaalla jolloin hypylle tulokulma oli melko suora eikä päällejuoksu ollut ihan paras mahdollinen. Kepeille lähetin ja vaihdoin puolta. Hypylle piti ottaa aika reilu vekki ettei mennyt suoraan putkeen, mutta parempi oli hakea valssilla/niistolla hypyn takaa. Pääsin tosi hyvin lähtemään kepeiltä. putkeen lähti ihan mukavasti ja sieltä keinulle tuli vauhdilla. Rengas, hypyn takaa vastaan ja maalihyppy ei tuottanut mitään ongelmia. Kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä maku Even meiningistä ja ohjautuvuudesta.
Jekku lähti radalle aivan mahtavalla raivolla ja vauhti oli keinulle asti loistava! Keinu oli nopeampi kuin... En muista milloin! Kepeille meni toiseen väliin kun jätin ohjauksen hieman huonoksi. Olin niin yllättynyt keinusta. Korjasin ja taas kakkosväli. Oli pakko suoristaa hieman.
Jatkoi hyvin mutta epävarmuus jäi, mikä näkyi loppua kohden hyytymisenä. Perskeles kun en palkannut suoraan keinulta! Kyllä sitä osaa olla tyhmä!
Takaakierto meni hyvin kun annoin käskyn ajoissa. Muuten haki väärään suuntaan. Ongelmaksi koitui renkaalta kääntö hypylle. Kun lähetin renkaalle ja käännyin ottamaan vastan hypyn takaa, Jekku juoksi joka kerta suoraan hypyn ohi. Jouduin vetämään tosi tiukasti kiinni että ylipäätään sain hyppäämään hypyn.. Ei hyvä. Tämä viimeistään tappoi innon..... kele...
Loppu ei sinällään tuottanut vaikeuksia mutta keinu oli hidas... taas... Toisella kierroksella lähti alun taas tosi hyvin, mutta keinun jälkeen hyytyi. Edellisen kerran epävarmuus iski ilmeisesti läpi.. Harmittaa...
No tästä pitää ottaa opiksi. Muista palkata aina kun onnistuu erityisen hyvin jossain kohdassa. On sitten tarkoitus jatkaa tai ei. Älä tee virheitä.. ;)
Sami

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti