Eilen pääsin etuoikeutetusti reenaamaan Peten kanssa ja kyllä taas maan pinta läheni vauhdilla. Olipahan melkoinen pudotus... Sitä vain kuvittelee että tietää miten se oma kroppa liikkuu mutta totuus onkin tarua ihmeellisempää. Pienillä muutoksilla Pete muutti molempien koirien etenemisen lähes täysin. Valuvat käännökset katosivat ja koirien into edetä muuttui todellakin silmin nähtävästi. Kyllä ne jotkut osaavat.... Kumpa itsekin joskus...
Aikaa oli todella rajallisesti ja Pete rakenteli muutaman hypyn ja putken pätkän, jossa pääsi hieman ohjaamaan ja päästämään koiraa edelle. Eve oli jo halliin tultaessa hieman vaisu eikä oikein syttynyt tekemään. Radalla eteneminen oli tosi laiskaa, mikä on todella epätavallista Evelle. Mietittiinkin että olisiko juoksut tulossa vai mitä, mutta Even juoksut oli tammikuussa joten ei kai nyt sentään vielä?!? No pienen itseluottamus reenin jälkeen alkoi Eve nostaa kirroksia ja etenemään normaalimpaan tapaan. Kyse siis olikin ainakin osaltaan innon tappavasta ohjaamisesta. Käskyt myöhässä ja epäselviä, turhaa ja jatkuvaa kannustamista, joka tappoi koiran itseluottamuksen edetä. Eve odotti kokoajan, jos käsky muuttuisikin. Ja lisäksi 100kg ohjaajaa jyrää 5kg koiraa aika pahasti, joten kai sitä terve järkikin sanoo, että tuota kannattaa väistää... Jättäytymällä ohjauksessa "taka-alalle" ja antamalla koiralle rauhan tehdä töitä, nosti Eve kierrokset kattoon ja eteneminen muuttui radikaalisti.
Jekku on sen verran kauemmin totutellut epäselvään ohjailuuni, joten se etenee edes jonkin verran, mutta käännökset valuvat ja kuten aiemmin olen kirjoittanut se "ei osaa" kääntyä. Niinpä niin. Jekku irtoaa ihan hyvin eteen esteelle ja ennakoivalla käännöksellä se kääntyi aivan loistavasti mukaan. Miksi tämäkin piti jonkun sanoa ennenkuin sen ymmärsi? Lähetä koira suorittamaan tehtävää, ohjaa seuraavalle esteelle ja lähetä suorittamaan. Miksi sitä pitäisi ravata eteen ottamaan koiraa kiinni pitää hallussa esteeltä toiselle...
Vanhat tavat puskevat tosi vahvasti läpi nyt kun on Jekun kanssa taas kisannut vähän enemmän. Nyt vain pitäisi päästä niistä eroon ja uskaltaa tehdä asioita toisin. Jekku, ja erityisesti Eve, osaa kyllä.
Peteä suuresti kiittäen
Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Moikka ! Kyllä se kpoiran tekeminen löytyi nopeasti jaonneksi myös reagoit palautteeseen positiivisesti. Totuus on aika rankkaa joskus. Meillä Oili näkee asiat usein oikein ja pienen kiukutuksen jälkeen on pakko todeta, että oiekassa olit. Että sillei :)
VastaaPoista