Eilen sunnuntaina oltiin Jekun ja Even kanssa reenaamassa Pennalassa. Teemana oli välistä vedot ja putkeen lähettäminen. Evellä alkoi vähitellen vauhti ja raivo tulla esiin pentujen jälkeen. Jekku puolestaan alkaa saada intoa tekemiseen uudestaan. Varjo puolena tulee vastaan hieman valuvat käännökset.
Radaksi tein kuudesta hypystä suorakulmion, jonka molemmissa lyhyissä päissä oli putket. Harjoittelin välistä vetoa hidastamalla. Molemmilla koirilla ohjaus selkeästi hidasti etenemistä. Oma hidastus oli liiankin voimakas jolloin koirat ehtivät kääntyäö turhan paljon eteen. Näin ollen vauhti hyytyi aika rankasti eikä käännös mennyt sujuvasti. Toisaalta molemmat kääntyivät tosi varmasti välistä vetoon. Reenaamalla varmastikin voisi saada melko hyvin toimivan ohjauksen.
Positiivista oli molemmilla koirilla tosi innokkaat putkeen lähetykset, vaikka oma etäisyys kasvoi melko suureksi. Jekku lähti kerran väärään päähän, mutta se johtui siitä, että olimme kyseiseen päähän menneet useamman kerran samalta hyppy sarjalta. Ohjaus vei vahvasti toiseen päähän, mutta Jekku teki oikein komean käännöksen että pääsi väärään päähän. ;)
Kaikkiaan reeneistä jäi oikeinkin hyvä maku. Erityisesti Eve oli loistava. Jekku ei ihan pitänyt niin hyvää vauhtia kuin olisi voinut, mutta nyt venytettiiin hieman palkan tuloa, jolloin Jekku erityisesti putkien jälkeen jäi katselemaan mihin pallo lensi.
Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti