Tässä on siis viikko mennyt bemarileirin jälkeen ja onhan sitä ehditty reenatakin, vaikken sitä ole kirjaillut. Tiistaina käytiin hallilla reenaamassa, keskiviikkona tein keppejä omassa pihassa ja perjantaina taas hallille. Tänään on kohta tarkoitus mennä taasen käymään. Eli intoa riittää...
Tiistain reenit meni aika kiireisesti kun muu perhe tuli hakemaan miuta töistä vasta klo 16, joten vanhalle hallille ei oikein ehditty. Niinpä menimme Pennalaan ja lenkin jälkeen siellä oli Marianne reenaamassa ennen ryhmänsä alkua. Puomin ehdimme kuitenkin käydä ja se meni ihan ok. Vauhtia saisi olla enemmän, mutta meni hyvin loppuun ja lähti hyvällä innolla päästä. Eve puolestaan otti hyvin juoksukontaktit. Ekalla kerralla ei juossut ihan päähän asti mutta muut tuli hyvin ihan loppuun asti. Muuten molemmilla koirilla oli hyvä into tehdä.
Perjantainahallilla tuli kunnolla vettä niskaan. Tai sitten silmät vain aukenivat. Aloiteltiin reenaamaan Maikun ja Jonnan jälkeen. Sanna tuli odottelemaan vuoroaan. Kun Jekun piti lähteä radalle, meni se ekan hypyn ja siitä suoraan katsomaan ovella odettelevia! Perskeles! Eihän miulla ole tuolle koiralle mitään merkitystä! Eve joka on tosi säpsy kaikkeen ja reagoi voimakkaasti eulkee silmät täysin muulta ympäristöltä kun mennään radalla. Nyt meitin kokenut iso herra, joka on ennen ollut aina täysin välinpitämätön muusta ympäristöstä, reagoi näin. Ja tarkemmin ajatellen samanhan se teki myös Timon viime koulutuksessa! Onkohan nyt sitten menty ihan perse edellä puuhun?!? Mie yritän tehdä vaikka mitä temppuja jotta koira kiinnostuisi tekemisestä ja sillä olisi kivaa! Eikös tilanteen pitäisi mennä juuri toisin päin? Eikö koiran pitäisi tarjota vaikka mitä temppuja että minä teen töitä sen kanssa?
Jo torstaina palokäämit hurttiin kun jaos oli meillä käymässä ja huuto oli h.....tin moista. Olisiko nyt aika sitten tehdä vähän isompia muutoksia kotikurissa? Koirat taitavat valita itse koska haluavat huomiota... Pete sanoi koulutuksessa perjantaina kuinka Tuijan koirat palvoo sitä. Meillä ei näin ainakaan ole. On siis syytä alkaa tehä jotain. Nyt alkaa kurinpalautus. Katsotaan tapahtuuko muutosta...
Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti