SM-kisat olivat ja menivät. Nyt on aika siirtää katse kohti kauden päätavoitetta. Valmistautumisesta ei voi hirveästi puhua. Lähdimme juhannusreissuun joka kesti puolitoista viikkoa. Reissun päätteeksi toki kävin kisaamassa Lagun kisoissa.
Kisojen tulokset oli ihan ok: tupla nolla sijoilla 1 ja 2 sekä vitosella sija 3. Eka rata oli siisti agirata. Pari mutkaa hieman levisi, muttei mitään suurempaa huomautettavaa. Toisella radalla sen sijaan en päässyt rytmiin lainkaan, sillä Eve KARKASI lähdöstä! Tätä ei ole tapahtunut kisoissa ikinä! Hyvä että nyt niin pystyi asiaa vielä korjaamaan. Radalla kaksi kauheaa kaarrosta ja muutama pieni valuma. Kolmos rata oli erittäin hyvä, mutta puomilta sain vitosen. Kuulemma osui selkeästi, mutta ei ollut mitään ajatustakaan pysähtyä. Taas korjaussarjaa tekemään...
Tällä viikolla on sitten päästy ryhdistäytymään reenaamisen suhteen. Käväsin maanantaina pikaisesti tekemässä kontaktien korjaussarjaa. Tiistaina Kävimme Lotan ja Peten kanssa reenaamassa ratareeniä, missä tuli hinkattua hieman liikaakin. Tein hapotusreeniä itselleni ja hyvin huomasi kuinka väsymyksen painaessa ohjaus menee suurpiirteisemmäksi ja Eve alkaa kaarrattamaan.
Eilen sitten kävimme samalla koostumuksella tekemässä Jalosen rataa. Eve oli kyllä todella hyvä. Kaikki virheet mitä sain aikaan oli omia typeriä pikku mokia.
Kaikkinensa kokonaisuus on erittäin hyvin kasassa. Puomi on ainoa kysymysmerkki, josta saattaa ilman omaa hölmöilyä virhe tulla. Ensi torstaina Eve käy vielä Riinalla ja vikalle viikolle on suunnitelmissa yhdet reenit. Kisoja ei enää ole ennen karsintoja.
Oma luottamus on todella korkealla. Kaikki on mahdollista.Olisiko viimeinkin meidän vuoro onnistua?
Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti