Lauantaina oli pitkästä aikaa reenit, kun pakkanen on sotkenut pahasti suunnitelmat. Kahteen viikkoon ei ole päässyt tekemään mitään! Näin jälkikäteen kuitenkin se varmasti tehnyt ihan hyvää, mikäli lauantain Niinun reeneihin on uskominen..
Lauantaiset Niinun reenit vaikuttivat jo todella lupaavilta radan nähtyäni. Paljon vaihtoehtoja ja mukavan sujuvaa rataa oli tarjolla. Oma suunnitelma oli vahvasti mielessä ja Niinulta tuli hyviä vinkkejä vaihtoehdoiksi. Kun lopulta tuli Even vuoro, oli koira aivan kierroksilla. Alun niistoon otin pienen liikkeen mukaan, kun Eve on tykännyt tulla hieman laiskasti kohti. No ei nyt. Askeleen liikkeellä olin jo myöhässä ja Eve roiskasi somasti läpi. Ei lukenut niistoa ollenkaan. Sama jatkui poispäinkäännöissä. Virtaa oli niin paljon, etten pysynyt Even vauhdissa mukana. Hieman myöhästyneet ohjaukset näkyivät sitten tosi rajuina roiskaisuina. Mikä ihana fiilis!
Eve oli kaikkiaan tosi hyvä. Luki rataa ja ohjausta erinomaisesti, kun vain ohjausta tuli.Suurin ongelma tuli takaakierrossa, jossa putki oli houkuttimena. En edes osannut pelätä putkea, kun Eve on ollut niin kuuliainen. Nyt ampui putkeen vilkaisemattakaan miuta. Jouduin ottamaan aika kavasti kiinni että sain kääntymään taakaakiertoon. Lopulta totesimme että paras ohjaus oli juosta pakkovalssiin. Kellotettuna pakkovalssi oli 0,2 s nopeampi kuin takaakierto! En olisi ikinä uskonut. Eve yleensä hidastaa kohti tultaessa...
Selkeäksi kotiläksyksi tuli putkelta kääntäminen. Eve ei millään meinannut kääntyä riittävän tiukasti vaan haki putken suun vieressä olleen hypyn. Jouduin hakemaan tosi läheltä että sain tulemaan hypyn ohi. Heti kun sivuetäisyys kasvoi, haki Eve hypyn. Tätä täytyy työstää...
Loppuun tuli pieni ahdistus kun Eve törmäsi pujottelussa keppiin ja tuli ihan epävarmaksi. Ei suostunut enää pujottelmaan kun alkoi ahdistaa. Tein kepit etupalkalla ja sai taas loppua kohti kiihtyvän vauhdin. Tein vain kerran kun aika loppui mutta itselle jäi pelko persauksiin. Oli sii pakko sunnuntaina käydä testaamassa kuinka kepit onnistuisi. Tein etupalkalla jolloin alun meni hieman varovasti. Avasin himpun verran kujaa jolloin vauhti taas palasi. Kyllä helpotti.
Tein myös muutaman puomin, joka oli aivan super hyvä! toivottavasti toimii yhtä hyvin ensi viikonlopun kisoissa! Eli puolen vuoden kisatauko on tullut päätökseensä...
Sami
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti