tiistai 5. tammikuuta 2010

Valinnan vaikeutta....

Tänään käytiin sitten koko porukalla reenaamassa. Myös hippu pääsi kokeilemaan miltä se agility vielä tuntuisi. Ja kyllä sillä todella virtaa riittikin. Ja selvisi sitten sekin mistä sen ongelmat ovat johtuneet. Koira lukee erinomaisesti ohjausta jakun kädet huiskii minne sattuu, turha syytellä koiraa jos se alkaa kyselemään minne ihmeeseen sitä pitäisi mennä... Sinällään positiivista että nyt sentään huomattiin syy aiempiin ohjausvirheisiin...

Jekun kanssa otin ihan suoran lähdön kahden hypyn kautta A:lle mihin oli vain tarkoitus saada vautia. Tämä onnistuikin mainiosti. Ja kontaktit olivat aivan erinomaisia! A:lta lähdön jälkeen tuli valinnan vaikeus: Lähtö A:lta oli 90 astetta vasemmalle hypylle, mistä seuraava hyppy piti kiertää takaa. Hyppy oli hieman erilinjassa. Hypyltä jatkettiin putkelle, joka oli suorassa linjassa kierrettävän hypyn oikean siivekkeen kohdalla.

Alkuun kokeilin poispäinkäännöstä josta lähetin Jekun putkeen. Tämän suhteen olin jokseenknin skeptinen, mutta yllättöen se toimi melko hyvin. Takaakierrolle vain piti jättää runsaasti tilaa, jotta Jekku lähti kiertämään estettä eikä suorittanut sitä suoraan.

Toiseksi kokeilin sokkari saksalainen yhdistelmää. Siinä ongelmaksi tuli kontaktille pysäyty. Ehdin liiankin hyvin jolloin sokkarissa jouduin jäädä odottelemaan koiraa. Saksalainen toimi ihan ok. Siinä vähän vauhti meinasi hyytyä, mutta lähti ohjaukseen tosi hyvin. Tämä voisi toimia paremmin jos tujltaisiin hyppysuoralta, jolloin Jekulla olisi enemmän vauhtia.

Paras vaihtoehto oli kuitenkin valssi saksalainen. Koska valssiin ehti tosi hyvin kontaktin vuoksi, sai sen helposti ajoissa valmiiksi ja koiran kääntymään parhaiten seuraavalle hypylle. Saksalainenkin tuntui paljon paremmalta näin päin. Oliko koira kenties jo oppinut miten piti tehdä?? Tämä kuitenkin on hyvin lähellä sitä ohjausta miten ollen Jekkua ohjannut aiemminkin.

Enempää ei Jekun kanssa viitsinyt vääntää, kun se hieman nosteli tassujaan. Kaikkiaan hyvin innokkaat reenit!

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti