sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Laiskaa ollut.. ainakin kirjoitus puolella..

Jup juu... On sitä tullut käytyä hallilla vaikkei sitä ole tullut tänne kirjattuakaan. Maanantaina kävin vanhalla hallilla Jekun kanssa reenaamassa puomia ja kujakeppejä, torstaina piti olla ryhmäreenit mitkä peruttiin... Menimme Mariannen kanssa kahdestaan reenaamaan. Ja oli muuten aivan huippu reenit. Jekun vireystila pysyi korkealla, vaikka sattui mitä! Upeeta!

Tänään oli piirinryhmän reenit BAT-halllilla. Evellä näkyi juoksujen läheisyys ja se oli hieman flekmaattinen ja minussa normaaliakin enemmän kiinni. Jekku ei ollut ihan niin hyvä kuin parhaillaan viime päivinä. Toki siitä voi katsoa aiheuttajaa peilistä. Miten ei pysty itse muuttamaan vanhoja tottumuksia...



Aloitin reenit Even kanssa. Menin kutsumaan puomin päähän ja olin aivan varma että Eve ampuu putkeen hyvin. No ekalla kerralla juoksi putken pään ohi komiasti kun olin törkeästi myöhässä. Toisella kerralla meni puomin alta kun olin liian ajoissa. Homma lähti toimimaan kun vain lopetin auttamisen: Seisoin paikallani ja annoin käskyn niin johan toimi. Onko se niin vaikeaa?
Kolmoselle kääntö oli Evelle haastava. Mutka meinasi väkisin valua, kun yritin ottaa kurvin pakkovalssina oikealla kädellä. Kun vaihdoin vasemman käden ohjaamaan ja katkasin sillä linjan, kääntyi Eve aivan loistavasti hypylle.
4. ja 5. hypyn väliin tein pienen vekin millä käänsin even hyppylinjan 6. takaakiertoon, minkä käänsin poispäinkäännöksenä. Toimi tosi hyvin. Meinasi alkuun kääntyä vähän turhankin tiukasti ja ehti vilkaista putken väärää päätä.
9. 10. välistävedossa halusin kokeilla hidastusta, mikä toimikin erittäin hyvin. Vekitin 9. ja himmasin hieman, jolloin Eve kääntyi tosi mukavasti välistävetoon. Siitä lähdin itse vähän turhan kiireisesti, jolloin putkella meinasin joutua odottamaan ja käänsinkin Even pari kertaa ennen putkea. Kepeille Eve kääntyi tosi hyvin ja haki ne hyvin vaikka jäin kauas kutsumaan.
14.15.16. ja 17. oli hankala. Oma ohjaus oli hieman löysää enkä ohjannut ihan loppuun asti. Tällöin Eve kääntyi hyppäämättä 16. 17. otin vetämällä (eli peruuutin) mikä ei ollut kovin hyvin vaihtoehto. Eve joutui juoksemaan miuta kohti, jolloin se odotteli ja arpoi mitä seuraavaksi olisi pitänyt tehdä.
19-20 ja suora oli kanssa vähän löysää minulta. En ohjannut 20. ihan loppuun asti, jolloin Eve kääntyi ennnen hyppyä suoralle. Tarkoitus oli tehdä sokkari 20 jälkeen ja jäädä oikealle puolella, mikä olikin hyvä vaihtoehto.

Jekun osalta alku ei tuottanut ongelmaa, mutta kolmoselle kääntö oli hieman kömpelö. Jekun kanssa vekin 4. ja 5. väliin piti olla paljon selkeämpi, ettei hyppy valunut pitkäksi. Poispäinkääntöön lähti kyllä tosi hyvin.
9. 10- hidastus toimi Jekullakin ihan ok, mutta vekki piti taas olla paljon voimakkaampi, jotta hyppy suuntautui oikein. Jekun kanssa tein vahvan ongelman putkesta nro 12. Oma linjani meni aivan liian suoraksi, koska pelkäsin puomin päätä. Seuraus: Jekku luki ohjauksen aivan oikein ja jatkoi suoraan hypylle. Ja tämä toistui aivan liian monta kertaa. Tässä kohdassa Jekku alkoi jo vähän himmata kun epävarmuus hiipi puseroon: Mihin oikein pitää mennä kun tänne ohjaat mutta aina keskeytyy?!?!? Täytyy pyytää koiralta anteeksi... Jotain positiivistakin. Jekku kesti etäisyyttä ohjaajan ja esteen välillä tosi hyvin, kunhan vain ohjaussuunta oli oikea (siis tässä tapauksessa ohjasi väärään paikkaan)
Kepeille Jekku kääntyi yllätyksekseni tosi hyvin, eikä mutka valunut lainkaan. Keppien jälkeinen pyöritys olikin sitten taas hankalampi. En kääntänyt riittävän tiukasti 14- kohdalla jolloin hyppy valui. Tästä seurasi se etten saanut 15. ohjattua Jekkua lainkaan vaan koira alkoi etsiä itsenäisesti estettä. Kun maltoin kääntää 14. tarpeeksi tiukkaan sain vedettyä 15 tosi tiukalla. Yritin Jekunin kanssa mennä peruuttaen, mutta se ei toiminut lainkaan. Jekku alkoi pälyilemään mitä tehdään, kunohjaaja vain seisoa töröttää edessä valuen hitaasti taaksepäin. Niinpä kokeilin jäädä 16. vasemmalle puolelle ja ottaa päällejuoksuna se- Tämä toimikin erinomaisesti. Tosin menin siinäkin liian pitkälle jolloin minun oli pakko ottaa sokkari 16- ja 17. väliin ettei seinä tullut vastaan. Toimi kuitenkin!
Loppu ei Jekulle tuottanut sitten ongelmia.

summa summarum: Even kanssa pitää alkaa reenaamaan irtoamista ja itsenäisempää etenemistä. Lisäksi kaikki ohjaukset nuoren koiran kansa on tehtävä loppuun asti.
Jekun kanssa puolestaan pitää lopettaa ylimääräinen höpötys ja antaa koiralle työrauha. Turhat välttelyt ja esteiden pelkäämiset åitää loppua, jolloin voin keskittyä täysillä ohjaamiseen. Koira osaa kun vaan ohjaaja muistaa pitää koiran mukana eikä karkaa omille teilleen..

oikein kivat reenit. Paljon jäi harjoiteltavaa mutta paljon tuli myös positiivisia merkkejä!

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti