sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Välillä huiliakin...

Torstaina kävimme taas reenaamassa. Jekku ei ollut ihan niin hyvällä innolla mukana kuin edellisenä päivänä, mutta ihan ok meininki. Ohjauksissa reenasimme hieman saksalaista ja jaakkoa. Saksalaiseen Jekku lähtee tosi hyvin. Jaakotuskin toimii ihan mukavasti, mutta siitä Jekku ei lähde ihan niin hyvällä vauhdilla eteenpäin. Muutenkin tuntui että putkissa Jekulla kesti ihan törkeän kauan. Niinpä loppuun otettiinkin pelkkää putkea ja pallo palkaksi, minkä kimppuun päästiin suoraan putkesta.

Kepit on tällä hetkellä hakusessa. Ei niinkään kulmat vaan ennen kaikkea vauhti. Ollaan tehty hieman auki olevalla kujalla todella paljon ja kun kokeilin hallilla suoria keppejä oli vauhti tosi vaisu. Pitää pikku hiljaa alkaa kaventamaan kujaa suoraksi.

Katselimme Jekun hyppyä ja juoksua yleensäkin ja tuntui ettei Jekku käyttänyt takapäätä ihan täydellä teholla. Hypyssä riman päällä se teki jonkin pienen ylimääräisen heilautuksen takajaloilla ja juoksussa ojennus ei tule ihan loppuun asti. Mikä vikana?

Osteopaatilla launtaina ei kuitenkaan mitään suurempaa löytynyt. Oikeapuoli takaa oli hieman kireä, mikä ei sinällään ole mitenkään yllättävää. Onhan lihakset vielä hiukan heikommat kuin vasemmalla. Etupäässä oli enemmänkin kireyttä, mutta sekin aukesi helposti eli ei ainakaan kauaaa ole ehtinyt jumittaa. Josko tässä pikku hiljaa alkaisi loukkaantumiskierre katkeamaan.

Nyt pari huilipäivää. Tiistaina varmaankin seuraavaksi kotipihalla reeniä ja keskiviikkona hallille.

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti