keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Puomi kokonaisena....

Eilen oltiin taas Hollolan hallilla reenaamassa. Reeneissä oli Jekun osalta tärkeimpänä yllättäen vauhti. Alkuun revin hieman rätillä Jekkuun intoa.

Ensimmäisellä pätkällä Jekku meni omaan makuun hieman laiskasti. Kirsti sanoin kyllä, että oli hyvä vauhti, mutta itse olin erimieltä. toisella kertaa oli huomattavasti mukavampi vauhti.

Radan pätkälle olin laittanut pari putkea ja välistä vedon. Vedätin hieman liikaa vauhtia jolloin jekkun juoksi suoraan ensimmäisen hypyn ohi. Tämä toistui pari kertaa. Joutuu sitä koiraa näemmä hieman ohjaamaan.. :) Huolellisemmalla ohjauksella Jekku meni välistävedon oikeinkin mainiosti ja vauhti säilyi. Jes!

Loppuun otin putkelta harkkapuomille tulon. Ekan kerran kokonaisena sen jälkeen kun aloitin esteen reenaamisen käytännössä alusta. Jekku tuli tosi hyvin esteen loppuunasti. Pää pysyi kokoajan alhaalla ja katse kontaktin lopussa. ja pysähtyi ihan täydellisesti. Viimeisen kolmen askeleen aikana hidasti melko paljon, mutta olin kyllä tosi tyytyväinen.

Even kanssa otin puomia ja samaa välistävetoa. Puomilla teki kolme erinomaista juoksukontaktia (en enemäpää tehnytkään). Vikalla kerralla en meinannut pysyä mukana mutta silti juoksu täysillä aivan upeasti loppuun asti.

Välistävedon joutui ohjaamaan hieman tarkemmin kuin Jekulla. Mutta käännökset olivat aivan minimaalisia. Kyllä on odotukset korkealla kun pääsee taas tosissaan Even kanssa reenaamaan...

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti