Mihin sitä voi enää uskoa...

Taas on kotvan aikaa vierähtänyt viime päivityksistä. Paljon on kuitenkin tapahtunut. Ei ehkä aglityn saralla, mutta ajatuspuolella sitäkin enemmän. Edetään kuitenkin kronologisesti... Varoituksen sana. Nyt sitten tulee pidempi vuodatus..

Viime päivityksen jälkeen en käynyt tekemässä yhtään isompaa reeniä. Reenit olivat pikaisia kontaktireenejä, joihin mukaan ymppäsin keppejä. Reenit menivät oikeastaan loistavasti. Eve suorittaa puomin hyvin loppuun asti ja malttaa hyvin odottaa vapautuskäskyä. Vauhtia voisi olla hieman enemmän mutta sen uskon lisääntyvän kun vain itsevarmuus kasvaa. Kepitkin toimivat hyvin. Avokulman ylittäessä 90 astetta alkaa tulla vaikeuksia, umpikulmat toimivat loistavasti. Pujotteluvauhti on hieman hidasta, mutta siihen saan varmasti vauhtia hieman avaamalla kujaa. Kaikki alkaa vaikuttaa hyvältä, vielä kun Eve ei kertaakaan hyytynyt.

Niinpä lähdin hyvillä mielin Teemun koulutukseen. Luvassa oli kisakovuutta ja tieto koulutuksen sisällöstä arvoitus. Ratapiirrokset tulivat ja niistä puuttuivat numerot. Kaikkien piti olla aamulla koirien kanssa paikalla ja aloitimme kisalla... 36 esteen radalla.

Sain melko hyvän suunnitelman rataa varten. Hieman safety -peliä mutta selkeä suunnitelma. Totuus olikin sitten toinen. 13 esteellä Eve karkasi väärälle hypylle, kun minulle tuli kiire ja unohdin Even yksin. Vauhti ja into oli kuitenkin koiralla hyvät.

Kun sitten aloitimme Even kanssa reenaamisen, Eve aloitti reenit hyvällä innolla ja sain leijeröityä puomin, jonka alla oli suorat putket. Tätä en kisaradalla uskaltanut tehdä, vaikka uskoin sen onnistuvankin. Kepeille tultiin avokulmasta, mikä tuntui hankalalta ja niin se olikin...

Eve ei hakenut suoraan kepeille, joten jouduimme hieman opettamaan koiraa. Eve haki kolmannella yrityksellä kepit hyvin sisään ja pujotteli loppuun. Toistimme kauempaa ja Eve meni väärin sisään. Toistimme ja Eve haki oikein. Teemukin kiljaisi jes ja Eve katsoi että mitä tuokin kiljuu ja lähti kepeiltä pois. Sen jälkeen Eve ei keppejä mennytkään...

Keskustelimme Teemun kanssa paljon aiheesta. Yritin leikillä nostattaa Eveä, mikä onnistuikin kerran. Toista kertaa ei. Kipuilua ei pitäisi olla sillä olin juuri käynyt osteopaatilla. Teemu lupasi keskustella Evestä vielä Oilin kanssa illalla...

Toinen setti sitten tehtiin ilman keppejä. Muuten sama rata mutta keppikohdat ohitettiin. Eve ei liikkunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta liikkui kuitenkin. Ensimmäisellä kerralla tein nollan. Ja alkuun. Virhe niistolla. Alkuun. Virhe ennakoivassa valssissa, pudotin ohjaavan käden. Alkuun. Virhe niistossa. Alkuun. Virhe ennakoivassa valsissa. Alkuun. Virhe ennakoivassa valssissa. Alkuun. Nyt tuli jo ukaasi. Jos vielä tulee oma virhe, kymmenen jättiläistä. Nollalla läpi. Ja maahan valumaan. Aivan puhki.

Hyvin tuli esiin ne tekniikka virheet mitä itse teen kun väsymys tai paine nousee korkeammaksi. Ennekoivan valssin  kohdalla tulee kiire ja ohjaus lähtee pois, jolloin Eve kääntyy mukaan suorittamatta estettä. Toinen onglema on niisto. Tehtäessä perusniisto Eve pitää ottaa hyvin mukaan. Molemmissa virheissä lähdin alta pois, jolloin Eve luki ohjauksen niistosokkariksi.  Näihin huolellisuutta! Kontaktit toimivat tosi hyvin joka kerta!

Sunnuntaina olikin sitten mielenkiintoista lähteä reenaamaan. Toisaalta kakkossetti oli hyvä, toisaalta keppien jäätyminen häiritsi. Aloitimme piirtämällä esteet ja estenumerot tyhjälle radalle. Toimin jossain määrin ratamestarina, joten se helpotti kovasti radan piirtämistä. Jostain syystä mitat ei kuitenkaan osuneet kohdalle. Syykin selvisi. Paperi oli väärin päin. leveyttä oli 2 m liikaa. Olipa oudon pitkät kepit! ;)

Kun Even vuoro tuli, lähdin kovalla asenteella liikkeelle. Eve aloittikin hyvin ja pujotteli kepit ilman ongelmia. Ongelma tulikin sitten hypylle! Eve päätti ettei haluakaan hypytä hyppyä, kun siellä on ihmisiä vastassa. Laitoimme namialustan ja Eve juuri ja juuri viitsi köpötellä alustalle. Tämän jälkeen se meni Teemun (mörön) jalkaa vasten ja yritti syödä namit kädestä. Huusin Even luo ja se meni keinun päähän nokkimaan. Häntä ja korvat pystyssä... Se narttu on vedättänyt miuta kokoajan! Kun joku tuntuu hieman epämiellyttävältä, niin eihän pikku puudelin tarvitse sitä tehdä!

Teimme samaa kohtaa nostattaen virettä Essun avulla. Eve teki hypyn laiskasti. Ei palkkaa. Uudestaan, meni kovempaa. Palkka. Uudestaan. Hitaasti. Ei palkkaa. Uudestaan. Hitaasti. Ei palkkaa. Uudestaan. Nopeampi. Palkka. Ei paljon paineistunut....

Laitoin Even istumaan, kun juttelin Teemun kanssa. Eve nousi. Takaisin istumaan. Nousi. Takaisin istumaan. Nousi. Takaisin istumaan. Eve lähti karkuun! Ressukka piti korvat luimussa ja hännän koipien välissä. Hain takaisin ja Teemu tuli toisesta suunnasta vastaan. Kun Eve sitten saatiin paikalleen, kasoimme sitä istumassa. Korvat pystyssä, hyvässä ryhdissä, ei merkkiäkään paineistumisesta. Nyt pysyi. Kun vapautin alkoi Eve seurata mitä minä teen. Ei mtä muualla tapahtuu tai löytyisikö jostain nameja...

Teemu kysyi mitä haluan radasta ottaa. Totesin, että nollalla läpi. Siihen pähdettiin, mutta ihan en onnistunut. Kolme ohjausvirhettä, joista yhdestä hylly ja kahdesta kielto, mutta Eve meni radan hyvin läpi... vaikka siltä oli vaadittu ja sitä oli "simputettu". Näin se kirppu sitten on kouluttanut miuta siihen, että namia tippuu taivaasta aina, kun se haluaa. Nyt sitten muuttuu ääni kellossa.

Tässä on nyt sitten puolitoista päivää oikeasti laettu vaatimaan ja tahtojen taisto on alkanut. Ovesta ei tulla, vaikka mikä olisi. Ruokaa odotetaan vaikka viikko. Häkistä ei tulla.
Lenkillä onkin sitten ollut mielenkiintoisia muutoksia. Eve on jäänyt metsästämään. Se jää jonnekin kauas taakse eikä tule. No olen sen sitten jättänyt ja jatkanut eteenpäin. Lopulta on sitten tullut.. ja vauhdilla. Eilen hallilla sitten päätti jäädä maston jälkeen metsälle, vaikka kutsuin. Jätin Even sinne ja vein muut koirat autoon. Ei näkynyt Eveä. Otin Jekun autosta ja aloin tekemään sen kanssa tokoa. Eve tuli viereen katsomaan. Ajoin pois, jolloin ilme oli kovin epäuskoisen näköinen. Tein Jekun kanssa rauhassa enkä huomioinut Eveä lainkaan. Vein Jekun pois ja kävelin kentällä. Eve seurasi kuin perskärpänen takana. Vähän ajan päästä pysähdyin ja käskin Even sivulle. Tuli hieman vinoon. Korjasin. Tuli hitaahkosti. Korjasin tuli hyvin. Palkkasin ja vein autolle. Samaan aikaan Maikku tuli hallista ja käskin Even istumaan, kun juttelin Maikun kanssa. Nousi. Takaisin. Nousi. Takaisin. Nousi. Takaisin poskivilloista kiinni pitäen. Nousi ja peruutti. Ärähdin. Tuli takaisin ja pysyi. Eikä muuten ollut taaskaan paineistuneen näköinen...

Katsotaan, josko tästä natseilusta on apua Even kanssa.

Niiiin. Siis Teemun reenit. Kaikkiaan aivan loistavat reenit. Teemu painotti rytminvaihdon merkitystä, mikä on itselleni vahvuus. Nyt se vain pitää saada radanlukuun paremmin mukaan. Happojen jyllätessä rytminvaihtoa on vaikea hallita. Siis lenkille. Omalta osalta suuri osa reenistä meni Even vireen pohtimiseen, mutta se onkin miun pääasiallinen ongelma tällä hetkellä. Lauantain jälkeen Teemu ei olisi uskonut vedätykseen (enkä minäkään), mutta sunnuntain jälkeen hän päätyi Oilin kannalle. Ohjauksen puolelta sain vain kehua. Ja ne kehut painan mieleeni . Ne kantaa vielä pitkälle. Kiitos Teemu!

Sami